Tiedättekö sen blääh-tunteen, mikä iskee, kun on odottanut jotain pitkään ja hartaasti, kuvitellut tilanteen moneen kertaan mielessään, valmistautunut vain tietynlaiseen lopputulokseen ja sitten lopputulos onkin jotain muuta? Ehkä kuitenkin vähän sinnepäin, mutta ei ihan just prikulleen odotusten mukainen. Itselleni iski juuri tuo samainen blääh-tunne joku viikko sitten, kun sain vihdoin ja viimein ommeltua Linnunrata-tunikani valmiiksi.

Linnunratatunika-normal.jpg

Hämärä kuva peilin kautta ei ainakaan yhtään paranna asiaa...

Useiden kaavakokeilujen jälkeen tunikasta piti tulla uusi suosikkini, ihana perusvaate ja arkipäivien piristys, mutta... Puoli pitkät, vähän pussittavat hihat tuntui tekovaiheessa kauhean kivalta idealta, mutta enpä sittenkään tiedä. Helppohan nuo on toki kaventaa perinteisiksi kapeammaksi hihoiksi, mutta kerran valmiiksi ommellun vaatteen korjaaminen jälkeenpäin jää vain usein tekemättä. Miksihän muuten näin? Helmaa kavensin jo kertaalleen, mutta pitäisköhän tuosta vieläkin napsaista vähän leveyttä pois? Blääh...

Edelleen tykkään tuosta kankaasta ihan hirveesti, ja siksi harmittaakin, että se jokin tästä tunikasta jäi nyt puuttumaan. No, onneksi pituutta on sen verran, että kyllä tätä ainakin kotona tulee pidettyä paksujen leggareiden tai sukkisten kanssa. Tai sitten teen vähän ronskimman muokkauksen ja muutan tunikan perustrikoopaidaksi.

Ihan kiva kasi plus, mutta kun kymppi oli tavoitteena... :(